sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Uusi nahkatakki

Moikka! Tän postauksen aihehan on mun uusi nahkatakki, jonka ostin eilen, mutta on mulla nyt aluksi jotain muutakin sanottavaa.

Onko kenelläkään mullaa ikinä sellanen olo, ettei oikeesti kannattas tehä yhtään mikään, kun ei kuitenkaan onnistu? Mulla oli viimkes tänään. Aluks menin ulos kuvaamaan tota takkia, mutta ensimmäisen vartin jälkeen meni hermot ja tulin sisälle. Noh, sen vartin aikana tuuli ulkona niin paljon, ettei mun hiusten suoristamisesta ollu mitään iloa, vaan ne oli laineilla sivuista. Sisällä otetut kuvat ei onnistunut yhtään sen paremmin, mutta niihin oli pakko tyytyä, koska halusin postata tänään. Jossain vaiheessa kesken kuvaamisen nostin farkkuja, kun ne ei millään meinaa pysyä päällä, vaikka mulla on aina vyökin. Oon tottunut repimään niitä housuja aina vyölenkeistä ylös niin nyt mun toisiksi uusimmista farkuista irtos se lenkki ja tilalle tuli reikä. Eikä ollut edes ensimmäiset farkut, joille käy noin. Silti en vaan opi. 

Mutta nyt kuitenkin tähän takkiin. Käytiin eilen pikasesti Porissa ja ostin Vero Modasta uuden nahkatakin. Olin ettiny tän mallista jo pidempään ja nyt kun sellanen löytyi niin oli pakko ostaa heti. Lisäks sitten ostin Vero Modasta myö mustavalkosen huivin ja tummanharmaan neuletakin. 

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Uutta ja vanhaa Conversea

Morjesta! Oon tässä jo jonkin aikaa miettiny uusien Conversejen hankkimista, kun noi vanhat alkoi olla jo vähän rikki ja pienet. Onhan ne ollut mulla käytössäkin jo 4 vai 5  vuotta, en nyt ole varma. Siitä syystä alkoi olla jo vähän pienetkin. Oikeestaan ollut jo tosi kauan, en vaan ole halunnut ostaa uusia, kun mun mielestä kuluneet Conssit näyttää jotenkin kivemmilta. :D 
Jossakin vaiheessa mulla tais olla aika pitkä tauko näiden käyttämisessä. Tuntuu oudolta, että kyllästyin mun lempi kenkiini. 
En edes muistanut, että näissä vanhoissakin oli joskus ollut ihan kunnon puhtaan valkoset nauhat... :D 
Nää uudet on varmaan taas sit siihen saakka käytössä, kun alkaa kulumaan puhki jostakin tai muuten olemaan niin risat, ettei niitä voi enää käyttää. Vielä en kuitenkaan ole niitä ulkona käyttänyt, vaan taidan odottaa kevääseen. :)

maanantai 10. helmikuuta 2014

JULIA 15 VUOTTA

Moikka moi! Mulla oli eilen synttärit, nyt oon sitten jo 15! En kauheesti ottanut mitään kuvia, mutta tässä nyt silti parit kuvat mun joistakin lahjoista. Sain siis Marc Jacobsin Dot hajuveden ja aah, tykkään tästä niin paljon! Sitten sain tuon uusimman muumimukin, Toven juhlan. Se on kuitenkin ilmeisesti ilman niitä reunassa roikkuvia silmälaseja. Mukissa oli Julia karkkeja, yllätys. :D Sitten sain vielä sellaiset ihanat vaaleanpunaiset Merimuumi lakanat. En edes tykkää vaaleanpunaisesta, mutta silti halusin ne lakanat. :D Ja sitten tuli vielä rahaa. 

Nyt mulla olis muutamakin postaus jo mielessä, tarvitsen vain jostain ylimääräistä aikaa toteuttaa ne. Huomenna mulla on taas kahdeksan tunnin koulupäivä, enkä varmaan millään jaksa sen jälkeen edes avata konetta, joten katsotaan jos vaikka keskiviikkona ehtisin. :) Mutta nyt lähden lenkille, moimoi! 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

5.2.2014

Moikka! Hui kauheeta, nyt on ollu taas vähän taukoa postailemisessa. On vaan ollut niin paljon kaikkea muuta menoa ja koulujuttuja. En silti halua ottaa mitään stressiä tän blogin pitämisestä, vaan postaan aina sitten kun oon kerinnyt kuvaamaan jotain. :) 
Tänään koulun jälkeen kuvasin jonkin aikaa mein Siniä, kaikista kuvista tuli vaan aika samanlaisia, vaikka kuinka yritin leikkiä siinä samalla sen kanssa. Loppuviikko mulla on taas ahdettu täyteen, että koitan taas viimeistään ens viikolla postata, jos vaikka pääsis vihdoin ulos kuvaamaan!