lauantai 1. marraskuuta 2014

Only the broken hearts make you beautiful

Moikka! Vaikkei ihan vielä joulu olekkaan, tuli eilen silti tehtyä joulutorttuja. Maistui muuten pitkästä aikaa tosi hyvälle! Lisäksi tein suklaamuffineja. Joku ilta tässä näin oli myös pilvetön taivas, joten kuuta oli helppo kuvata. Yritin myös ensimmäistä kertaa elämässäni kuvata tähtiä. Kuvista ei aivan tullut julkaisukelpoisia, mutta kyllä niissä jotain näkyi. :)

tiistai 28. lokakuuta 2014

I'd become so much stronger than you

Moikka! Tänään oli jo mun toinen päivä tetissä päiväkodissa, jossa itsekkin olin sekä päiväkodissa, että eskarissa. Oon koko viikon siellä eskarilaisten kanssa. Nämä ekat kaksi päivää oli aika normaaleja, mitä nyt eskarissa yleensä onkin, piirtämistä, leikkimistä, ulkoilua ja nukkumista. Huomenna on vissiin tarkoitus mennä jumppaan. Muistan itse, kun pienenä eskarilaisena tykkäsin aina meidän jumpista, joita oli koulun salissa ja sinne mentiin aina taksilla. Hauska päästä nyt kymmenen vuotta myöhemmin seuraamaan sivusta, että millaista se nyt on. :)

maanantai 20. lokakuuta 2014

Dancing on the path and singing now you got away

Moikka! Oon niin monet kerrat yrittänyt kuvata lintuja meidän kotipihassa, mutta siitä ei oikeen ole tullut mitään, kun niitä pikkulintuja ei meidän pihassa kauheasti ole, tai ei ainakaan ole sekuntiakaan paikallaan, että ehtisi nappaamaan kuvan. Muutamasta olen yrittänyt ottaa kuvaa naapurin puolelta. Tänään kuitenkin käväsin mummilassa kameran kanssa, ja siellä niitä pikkulintuja oli tosi paljon! Siellä on lintulauta, joten luonnollisestikkin linnut käy siellä syömässä ja mä ehdein saamaan tosi paljon kuvia! Kaikki ei kuitenkaan ihan onnistunut, vaikka aluksi kameran pikkunäytöltä saattoikin näyttää hyvältä. 

Tänään oli mun syysloman eka päivä, jos viikonloppua ei lasketa. Suunnitelmissa olis mennä huomenna käymään Ikeassa äitin kanssa ja torstaina laivalle Mintun kanssa. Loppu loman otan varmaan vaan ihan rennosti kotona, eikä ens viikolla tarvitse mennä vielä kouluun, koska mulla on tetti. :) 

torstai 9. lokakuuta 2014

STILL ALIVE

Moikkamoi tosi pitkästä aikaa! Tämänkin blogin puolella on ollut nyt tosi hiljaista aivan liian pitkään! Mun on niin monta kertaa pitänyt tulla postaamaan, mutta en ole koskaa muka ehtinyt tai jaksanut, tai ei muka ole ollut tarpeeksi paljoa aikaa. Nämäkin kuvat, jotka tähän laitoin on maannut mun koneella jo ikuisuuden! Mutta nyt vihdoin ryhdistäydyin, osittain siitäkin syystä että pari kaveria on piikitellyt mua tästä. :D
Mutta tosiaan, nyt on koulukin päässyt jo ihan kunnolla alkuun ja kokeitakin on jo ehtinyt olla vaikka millä mitalla! Ja oon yrittänyt niihinkin panostaa ja kyllä siitä jotain hyötyä on tainnut olla. :) Viimeksi oon tainnut olla ihan kunnolla kuvailemassa sillon, kun nämä kuvat on otettu, vaikka oonhan mää metsässäkin useesti pyörinyt, tosin vain lenkillä. Nyt mun on taas tehnyt mieli mennä kuvailemaan, mutta sitten on vaan iskenyt laiskuus ja oon jäänyt kotiin. :( Mutta nyt aijon yrittää taas olla aktiivisempi täälläkin! :)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Around the world for rock and roll

Moikka moi! Viime postauksessa puhuinkin, että mulla on vielä heppakuvia julkaisematta, joten tässä olis nyt muutama. :) Mulla alkoi tosiaan torstaina jo koulu, vaikkei vieläkään yhtään tunnu siltä! Joka tapauksessa ajattelin tänä vuonna panostaa entistä enemmän kouluun, kun on viimeinen vuosi peruskoulua. Yritän silti parhaani mukaan postailla tänne sekä kynsiblogiini. :)

lauantai 2. elokuuta 2014

Nothing will stop our flight

Moikka! Olin keskiviikkona kuvailemassa Charlottaa, paria koiraa (Julle & Kelmi) ja hevosia. Tähän postaukseen laitoin vain Charlotan ja koirien kuvia, niin saan hevosille kokonaan oman postauksen. :) 

Tää kesäloma on mennyt kauheen nopeesti! Ens viikolla alkaa taas koulu. Sitä ennen suunnitelmissa on vielä mennä mun kummitädin mökille ja Turkuun. Tänään ollaan taas kerran menossa Annikan ja Mintun kanssa mökille ja ensiviikolla luultavasti ainakin vielä Raumalle ja ehkä Poriinkin, vaikka siellä olin pari päivää sitten. Mua ei oikeastaan itse koulun alkaminen haittaa, vaan ne kaikki tulevat kokeet ja testit. Mutta niihin onneksi vielä aikaa. :)